Meteli- lahjakkaille, kiinnostuneille ja motivoituneille

Etelä-Karjalan lukioiden metsäklusterilinja pyrkii omalta osaltaan huomioimaan lahjakkaat sekä erityisosaajat. Linjaa toteutetään yhteistyössä alueen lukioiden, Lappeenrannan teknillisen yliopiston sekä metsäklusteriyritysten UPM-Kymmene, Stora Enso, M-real, Metsä Botnia sekä Kemira Chemicals kanssa. Omissa lukioissaan opiskelijat opiskelevat pitkän matematiikan, fysiikan, kemian sekä biologian kursseja. Yliopisto järjestää opiskelijoille viisi kurssia toisen lukiovuoden jälkeisenä kesänä. Metsäklusteriyritykset tarjoavat työharjoittelua sekä tutustumista tuotantolaitoksiin.

Linja on toiminut vuodesta 2007 lähtien ja keväällä 2009 ensimmäiset 21 opiskelijaa valmistuivat ylioppilaiski. Heistä 19 hakeutui jatko-opintoihin teknilliselle tai luonnontieteelliselle alalle.

Kenelle linja sitten on suunnattu/tarkoitettu. Haemme linjalle tavallisia, reippaita, aktiivisa, alasta kiinnostuneita, itsenäisiä sekä yhteistyökykyisä nuoria. Koulumenestyksen on oltava kohtuullista. Jokainen hakija haastatellaan ennen opiskelijavalintaa.

Linjan tavoitteena on omalta osaltaan vahvistaa alan rekrytointia maakunnasta sekä ylläpitää alan työnantajakuvaa lukiolaisten keskuudessa. Linjalle on pyritty valitsemaan puolet tyttöjä, mutta esimerkiksi tänä vuonna 23 hakijan joukossa oli vain yksi tyttö.

Opiskelijapalautteessa on eniten kehuttu yliopiston järjestämiä kesäkursseja, joiden aikana opiskelijat tutustuvat toisiinsa, saavat tutustua "aitoon" yliopisto-opiskeluun sekä pääsevät asumaan Skinnarilaan soluasuntoihin.


Opiskelijoiden näkemyksiä Metelistä

Me olemme kaksi tämän kevään 2010 onnellista, Metelin suorittanutta ylioppilasta. Kuuluimme metelin eli metsäklusterilinjan toiseen vuosikurssiin, johon meidät valittiin keväällä 2008.

Meteliin kuului kohdallamme kahtena kesänä (2008 ja 2009) kuukauden harjoittelujaksot M-real Simpeleen tehtaalla ja kuukauden orientoiva opintojakso kesällä 2009 Lappeenrannan Teknillisellä Yliopistolla. Talvet opiskelimme omissa lukioissamme, siis Rautjärvellä ja Parikkalassa, pitkää matematiikkaa, fysiikkaa, kemiaa ja biologiaa muiden lukioaineiden rinnalla.
Kun minä, Maisa Kalliokoski Parikkalasta, reilut kaksi vuotta sitten lähdin Meteliin mukaan, olin hieman epävarma päätöksestäni. Se tuntui joltain suurelta ja lopulliselta; kun kerran olin tämän tien valinnut, sillä olisi pysyttävä. Ajattelin, että toiset meteliläiset ovat kaikki äärimmäisen poikkeuksellisen viisaita, pikku neropatteja, joille koulunkäynti ei tuota minkäänlaisia ongelmia. Pelkäsin olevani yksin seiskojeni kanssa, ja näin itseni totaalisen eksyksissä edessä olevilla kesätyöjaksoilla, yliopisto-opiskelusta puhumattakaan, sitä tuskin uskalsin ajatella.

Onneksi kevät 2008 kääntyi kesäksi, ja homma lähti liikkeelle. Tapasin muita meteliläisiä, ja kappas, huomasin heidän olevan tavallisia nuoria ihmisiä! Enkä nyt siis väitä, että he olisivat millään lailla tyhmiä. Tajusin vain, että opiskelu ei ollut heillekään koko elämä, vaan Meteli oli yksi mahdollisuus muiden joukossa, keino kokeilla itseään ja ottaa tilaisuudesta kaikki irti.

Kesätyöt, ensimmäisenä kesänä lähinnä puutarhan kunnossapitoon liittyvät, sujuivat sateisista päivistä huolimatta hyvin. Työjaksoon kuulunut tehtaaseen tutustuminen antoi kattavan kuvan tehtaan toiminnasta ja auttoi ymmärtämään eri osastojen ja työntekijöiden merkityksen. Tutustumisesta tehtävä raporttikaan ei tuottanut liikaa vaikeuksia, kun saimme tehdä sen porukalla ja ajan kanssa.

Syksyn tultua metelöintimme jatkui lukioissa ja yhteisellä retkellä Verlaan. Siellä tapasimme myös ensimmäistä metelikaartia ja tutustuimme Verlan vanhaan pahvitehtaaseen sekä paikalliseen luontopolkuun.

Muiden aloitellessa kesälomaansa talven jälkeen me, reippaat meteliläisnuoret, pakkasimme kimpsumme ja kampsumme ja muutimme kuukauden pituisen yliopistojakson ajaksi Lappeenrantaan. Yllättyneinä voimme todeta, että kesäopiskelu ei ole ollenkaan niin kauheaa kuin pelkäsimme! Uudet kämppikset ja opiskelukaverit sekä ilmainen ruoka ja asunto ihanassa kesäkaupungissa tuntuivat suorastaan täydelliseltä tavalta viettää lomaa, eikä opiskelukaan silloin tuntunut niin rankalta.

Kuukausi Lappeenrannassa kului nopeasti minun, Sallamaarit Tiaisen mielestä. Opiskelu oli rennompaa suhteessa talven aikaiseen puurtamiseen omassa lukiossani Rautjärvellä. Oli vapauttavaa viettää kesää LTY:llä, koska kukaan ei kytännyt selän takana tekemisiäni. Opinnoista suoriutuminen oli kylläkin omalla vastuulla, mikä oli opettavaista jatkoa varten. Kuukauden aikana tutustui uusiin ihmisiin, joiden kanssa on tullut pidettyä yhteyttä myös muutettuani takaisin kotiin. Aika kului sekä opiskellessa että vapaa-ajalla metelikavereiden kanssa.

Emme me LTY:llä kuitenkaan selvinneet ilman ahkeroimista. Suoritimme viisi kurssia (sähkö-, energia- ja kemiantekniikan sekä matematiikan ja fysiikan saralta). Kurssit koostuivat pääasiassa laboratoriotöistä ja luennoista, ja ne arvioitiin raporttien tai kokeen perusteella.

Täytyy mainita, että raporttien teko oli kyllä ehdottomasti haasteellisinta hommaa koko Metelissä! Tuntui, että niissä meiltä vaadittiin sellaisia taitoja, tietoja ja kokemusta, jota ei juuri keltään ryhmästämme tainnut löytyä. Illat yliopistolla venyivät ja hermot paukkuivat eikä homma edes edennyt. Toivommekin, että seuraavien vuosikurssien opiskelijat pääsisivät hieman helpommilla ja inhimillisemmillä tehtävillä, ettei innostus vain katoaisi.

Yliopistojakson jälkeen siirryimme taas kukin eri tehtaille teollisuusharjoitteluun, joka koostui tarkemmasta tarkastelusta muutamiin osastoihin. Ensimmäisen viikon aikana vierailimme paperikoneen puolella pituusleikkurilla ja jäteveden puhdistamolla sekä tutustuimme tehtaan ympäristöasioihin. Toisen viikon olimme arkittamossa, jossa pääsimme kokeilemaan eri työvaiheita ja kuulimme työstä työntekijän näkökulmasta. Viimeiset viikot vietimme laboratoriossa työntekijöiden matkassa auttaen kykyjemme mukaan näytteiden haussa, mittausten suorittamisessa ja tulosten kirjaamisessa.

Abivuoden syksyllä teimme toisen Meteli-retkemme, joka suuntautui tällä kertaa Punkaharjulle. Vierailimme vaneritehtaalla ja Lustossa. Tällä kertaa mukana olivat kolmannen vuosikurssin meteliläiset.

Kiireisen abivuoden ja hikisten oppituntien sekä kirjoitusten jälkeen meillä oli edessämme opiskelupaikan haku. Metelin käyneinä ja tarpeeksi hyvin kirjoituksissa menestyneinä meillä oli ainakin yksi varma opiskelupaikka, LTY. Sinne me molemmat haimme, ja vahvasti näyttääkin siltä, että tiemme vie ensi syksynä kohti Lappeenrantaa.

Sen sijaan kohti Helsinkiä pääsimme, kun juuri ennen lakkiaisiamme lähdimme tutustumaan PulPaper- messuihin ja Kemiran tutkimuskeskukseen. Vaikka emme tainneet olla aivan messujen kohdeyleisöä, reissu oli antoisa ja päivä rentouttava; viimeisestä Meteli-tapaamisesta jäi siis hyvä maku.

Koska hakutoiveissamme oli LTY, meille aukeni myös tehtaan portit. Tänä vuonna pääsimme ihan oikeisiin hommiin arkkileikkurin ääreen ja saimme aloittaa kolmivuorotyöt jo keväällä. Kesä kuluu aina elokuun loppupuolelle asti vakituista henkilökuntaa lomittaessa, mikä sopii meille mainiosti. Sen jälkeen on aika siirtyä elämässä eteenpäin ja aloittaa oikea opiskelijaelämä Metelin siivittämänä Lappeenrannassa!

Etelä-Karjalassa 12.6.2010
Sallamaarit Tiainen ja Maisa Kalliokoski


Opiskeluintoa ulkomailta
Metsäteollisuus on nykynuorten mielestä tuhoontuomittu ja hyvin epämiellyttävä ala, jossa väärien mielikuvien mukaan ei ole muuta kuin paperia, puuta ja tylsyyttä. Asiat eivät kuitenkaan mene niin, sen sain huomata vieraillessani Varsovassa kummieni luona, jossa Pekka on mukana Stora Enson Ostrolekan energialaitos -projektissa.

Kaikista mukavinta oli huomata, että vaikka kyseessä on suuri, monikansallinen yhtiö ja suhteellisen suuri projekti, niin myös korkeammissa tehtävissä on ihan tavallisia ihmisiä. Näiden ihmisten näkeminen auttaa ymmärtämään sen, että joku oikeasti tekee näitä projekteja eivätkä ne oli pelkkiä uutisista ja lehdistä seurattavia mitäänsanomattomia juttuja, jotka tuntuvat vain tapahtuvan omalla painollaan. Myös se, että näkee ja kuulee kuinka moni suomalainen on päässyt mukaan ulkomaisiin projekteihin suomessa työpaikkojen vähennyttyä on hyvin kannustavaa.

Vaikka reissua häiritsikin muutaman päivän ajan korkea kuume, iltaisin oli lepohetkien lomassa kiva nähdä peiton alta diaesityksenä kuvia projektin edistymisestä alkumetreiltä nykyhetkeen saakka; siitä, miten aluksi valitulle hiekkakentälle horsimien sekaan kasvaa oikea energialaitos.

Samalla pystyin myös näkemään, mitä portteja metsäteollisuus avaa työntekijöilleen. Mahdollisuudet asua ulkomailla, tehdä tarvikekauppoja ympäri maapalloa ja tutustua uuteen kulttuuriin sekä kieleen kuullostaa rankalta, mutta ihanteelliselta työltä ja on enemmän ”mediaseksikästä” -mitä nykynuoret pyrkivät tavoittelemaan- kuin tehdashallissa istuminen ja monitorin seuraaminen. On avartavaa myös huomata, että turvallisuus ei ole kaikkialla samanlainen itsestäänselvyys kuin suomessa, koska paremmat asutus- ja toimistoalueet ovat korkeilla aidoilla aidattuja ja vuorokauden ympäri turvamiehen valvomia.

Itse en voi sanoa näkemästä ja kuulemastani mitään huonoa, päinvastoin. Kiinnostukseni metsäteollisuuteen sai aivan uuden ulottuvuuden ja sain myös vertailukohteen METELIN työharjoitteluissa näkemälleni tavalliselle tehdastyölle. Juuri tämänkaltaiset reissut antavat kannustusta opiskella metsäteollisuuteen liittyviä asioita, vaikka uutisista saa usein kuullakin negatiivisia pommeja kotimaan tapahtumista. Loppujen lopuksi ilman METELIN antamaa alkupotkua en olisi ollut välttämättä edes kiinnostunut kuuntelemaan tai seuraamaan mitään vastaavanlaisia juttuja, joista on nyt tullut tulevaisuuteni päämäärä ja opiskelun inspiraatio.

Emma Lonka, Lyseon lukio

Luovuuden kukka kukkii lukiossakin

Lahjakkuus ja luovuus ovat päivän sanoja. Jokaisen olisi hyvä löytää itsestään nuo piirteet ja mieluiten soveltaa niitä arkielämässä päivittäin. Lukio-opiskelijana luovuutta ja lahjakkuutta on riitettävä monelle eri osa-alueelle, jos tahtoo olla keskivertoa paremmin menestyvä opiskelija. Tämä ei ole kuitenkaan huono asia, päinvastoin; osaamisen korostaminen kohottaa itsetuntoa mukavasti. Kohonnut itsetunto ajaa parempiin suorituksiin, kun uskaltaa vaatia itseltään minimiä enemmän ja yrittämisestä seuraa usein hyviä tuloksia. Kyseessä on siis suorastaan myönteinen oravanpyörä, jos sen kaltaista ensinnäkään on olemassa. Lahjakkuuden tai luovuuden hyödyntämiseen ja niistä hyötymiseen tarvitaan usein kuitenkin myös opettajan tai kanssaopiskelijoiden tukea.

Kun mietin itse sanoja lahjakkuus ja luovuus yhdistettynä kouluun, mieleeni nousevat taito- ja taideaineiden tunnit. Useimpien opiskelijoiden kohdalla näiden aineiden opiskelu jää kuitenkin muutamaan pakolliseen kurssiin, joten näkökulman laajentaminen tulee tarpeeseen – yhtä lailla lahjakkuutta tai luovuutta pääsee hyödyntämään reaaliaineiden, matematiikan ja kieltenkin tunneilla. Kielten tunneilla itseilmaisu on ensisijaisen tärkeää, kun etsii parhaimpia vaihtoehtoja vieraiden sanojen viidakosta tehdäkseen asiansa selväksi. Matematiikka tuntuu kaikessa monimutkaisuudessaan olevan suorastaan oma taiteenlajinsa. MAOLinkin käyttö vaatii yllättävää luovuutta, kun mahdollisia ratkaisukaavoja on useita.

Taito- ja taideaineiden tunneilla lahjakkuuden käyttö korostuu erityisesti. Pakollisista kursseista selvinneistä valinnaiskursseille jatkavat useimmiten ne, joilla lahjoja ja luovuutta löytyy – ilmeni se sitten musikaalisuutena, liikunnallisuutena tai kuvataiteen monien osa-alueiden hallintana. Vaikka taideaineiden tunneilla luovuus on itsestäänselvyys ja olennainen osa koko oppiainetta, pakollisten kurssien puitteissa sitä kahlitsee opetussuunnitelma. On ymmärrettävää että oppilaita vaaditaan täyttämään tietyt kriteerit, mutta olennainen tuntuu unohtuvan. Valinnaisilla kursseilla vapaus kokeilla ja toteuttaa itseään vapaasti lisääntyy aivan huimasti, ja asian olennainen ydin löytyy taas. Kuten sanotaan, l’art pour l’art, taidetta taiteen vuoksi. Itsekin pääsin ystävieni kanssa toteuttamaan itseämme kevään aikana, kun otimme projektiksemme maalata kuvataiteenluokan seinille omanlaista taidettamme.

Onneksi opettajat tekevät parhaansa innostaakseen myös vähemmän motivoituneita oppilaita yrittämään parhaansa - taideaineiden kohdalla olisi kuitenkin hienoa, jos oppilaita tuettaisiin vieläkin enemmän – into opiskella myös ”turhia” aineita kasvaisi. Parhaimmillaan kuvataiteen- tai musiikintunneilla voi löytää itsestään lahjakkuuden puolia, joita ei tiennyt olevankaan. Oivalluksen hetket ovat joka kerta yhtä ainutlaatuisia, ja osaavan opettajan tuella niitä voi olla useita saman kurssin puitteissa.

Reaaliaineiden kohdalla lahjakkuus ohittaa luovuuden, mutta sitäkään ei usein korosteta, ainakaan minun mielestäni. Lahjakkaat opiskelijat saatetaan ”palkita” vaikkapa stipendeillä, mutta lahjakkuudet eivät samalla tavalla erotu joukosta kuten taideaineiden osalla. Tietenkin myös reaaliaineiden osalta järjestetään vaikkapa erilaisia valtakunnallisia kilpailuja, mutta tunneilla he sulautuvat helposti muiden ”keskivertojen” joukkoon. Mielestäni tämä on hieman harmillista, sillä kaikenlaiset lahjakkuudet ansaitsevat huomiota, ja tätä kautta tukea. Samalla on kuitenkin hienoa, että kaikkiin oppilaisiin suhtaudutaan tasa-arvoisesti, eikä ketään jätetä huomiotta siksi, että hän ei olisi lahjakkaimpien joukossa. Näin vältetään se, että heikommat oppilaat jäisivät jalkoihin. Itse en ole matemaattisesti ryhmien terävintä kärkeä, mutta saan yhtä kaikki opettajilta tarvitsemani avun kun sellaista pyydän.

Oppiaineesta tai opiskelijasta riippumatta luovuutta ja lahjakkuutta löytyy jokaisesta ihmisestä; se esiintyy eri muodoissa, mutta keneltäkään sitä ei puutu. Esiin tuomiseen tarvitaan vain usein pientä yritystä.