Luovuuden kukka kukkii lukiossakin

Lahjakkuus ja luovuus ovat päivän sanoja. Jokaisen olisi hyvä löytää itsestään nuo piirteet ja mieluiten soveltaa niitä arkielämässä päivittäin. Lukio-opiskelijana luovuutta ja lahjakkuutta on riitettävä monelle eri osa-alueelle, jos tahtoo olla keskivertoa paremmin menestyvä opiskelija. Tämä ei ole kuitenkaan huono asia, päinvastoin; osaamisen korostaminen kohottaa itsetuntoa mukavasti. Kohonnut itsetunto ajaa parempiin suorituksiin, kun uskaltaa vaatia itseltään minimiä enemmän ja yrittämisestä seuraa usein hyviä tuloksia. Kyseessä on siis suorastaan myönteinen oravanpyörä, jos sen kaltaista ensinnäkään on olemassa. Lahjakkuuden tai luovuuden hyödyntämiseen ja niistä hyötymiseen tarvitaan usein kuitenkin myös opettajan tai kanssaopiskelijoiden tukea.

Kun mietin itse sanoja lahjakkuus ja luovuus yhdistettynä kouluun, mieleeni nousevat taito- ja taideaineiden tunnit. Useimpien opiskelijoiden kohdalla näiden aineiden opiskelu jää kuitenkin muutamaan pakolliseen kurssiin, joten näkökulman laajentaminen tulee tarpeeseen – yhtä lailla lahjakkuutta tai luovuutta pääsee hyödyntämään reaaliaineiden, matematiikan ja kieltenkin tunneilla. Kielten tunneilla itseilmaisu on ensisijaisen tärkeää, kun etsii parhaimpia vaihtoehtoja vieraiden sanojen viidakosta tehdäkseen asiansa selväksi. Matematiikka tuntuu kaikessa monimutkaisuudessaan olevan suorastaan oma taiteenlajinsa. MAOLinkin käyttö vaatii yllättävää luovuutta, kun mahdollisia ratkaisukaavoja on useita.

Taito- ja taideaineiden tunneilla lahjakkuuden käyttö korostuu erityisesti. Pakollisista kursseista selvinneistä valinnaiskursseille jatkavat useimmiten ne, joilla lahjoja ja luovuutta löytyy – ilmeni se sitten musikaalisuutena, liikunnallisuutena tai kuvataiteen monien osa-alueiden hallintana. Vaikka taideaineiden tunneilla luovuus on itsestäänselvyys ja olennainen osa koko oppiainetta, pakollisten kurssien puitteissa sitä kahlitsee opetussuunnitelma. On ymmärrettävää että oppilaita vaaditaan täyttämään tietyt kriteerit, mutta olennainen tuntuu unohtuvan. Valinnaisilla kursseilla vapaus kokeilla ja toteuttaa itseään vapaasti lisääntyy aivan huimasti, ja asian olennainen ydin löytyy taas. Kuten sanotaan, l’art pour l’art, taidetta taiteen vuoksi. Itsekin pääsin ystävieni kanssa toteuttamaan itseämme kevään aikana, kun otimme projektiksemme maalata kuvataiteenluokan seinille omanlaista taidettamme.

Onneksi opettajat tekevät parhaansa innostaakseen myös vähemmän motivoituneita oppilaita yrittämään parhaansa - taideaineiden kohdalla olisi kuitenkin hienoa, jos oppilaita tuettaisiin vieläkin enemmän – into opiskella myös ”turhia” aineita kasvaisi. Parhaimmillaan kuvataiteen- tai musiikintunneilla voi löytää itsestään lahjakkuuden puolia, joita ei tiennyt olevankaan. Oivalluksen hetket ovat joka kerta yhtä ainutlaatuisia, ja osaavan opettajan tuella niitä voi olla useita saman kurssin puitteissa.

Reaaliaineiden kohdalla lahjakkuus ohittaa luovuuden, mutta sitäkään ei usein korosteta, ainakaan minun mielestäni. Lahjakkaat opiskelijat saatetaan ”palkita” vaikkapa stipendeillä, mutta lahjakkuudet eivät samalla tavalla erotu joukosta kuten taideaineiden osalla. Tietenkin myös reaaliaineiden osalta järjestetään vaikkapa erilaisia valtakunnallisia kilpailuja, mutta tunneilla he sulautuvat helposti muiden ”keskivertojen” joukkoon. Mielestäni tämä on hieman harmillista, sillä kaikenlaiset lahjakkuudet ansaitsevat huomiota, ja tätä kautta tukea. Samalla on kuitenkin hienoa, että kaikkiin oppilaisiin suhtaudutaan tasa-arvoisesti, eikä ketään jätetä huomiotta siksi, että hän ei olisi lahjakkaimpien joukossa. Näin vältetään se, että heikommat oppilaat jäisivät jalkoihin. Itse en ole matemaattisesti ryhmien terävintä kärkeä, mutta saan yhtä kaikki opettajilta tarvitsemani avun kun sellaista pyydän.

Oppiaineesta tai opiskelijasta riippumatta luovuutta ja lahjakkuutta löytyy jokaisesta ihmisestä; se esiintyy eri muodoissa, mutta keneltäkään sitä ei puutu. Esiin tuomiseen tarvitaan vain usein pientä yritystä.